Seppo Hoffrén

Seppo Hoffrén

Toimitusjohtaja, johtava konsultti
TTM

Perustin yritykseni vuonna 1981.  Aloitin Helsingissä, mutta koska asiakkaamme olivat (ja ovat yhä) pitkin Suomea, huomasin pian, että Kuopiosta käsin on parempi toimia.

Kymmenen vuoden jälkeen suuntasimme ulkomaille. Ensimmäiseen kansainväliseen konsulttihakuun saimme 1643 hakemusta. Faksipaperi loppui, toimistolla oli kaaos ja postinkantaja oli vihainen monta päivää. Nyt meillä työskentelee 25 henkeä Suomessa ja viisi ulkomailla.

Autamme pk-yrityksiä niiden taipaleella ruutanaperäläisellä otteellamme, asiantuntevasti ja käytännönläheisesti. Konsultointisuhteet ovat hyvinkin eri mittaisia, alkaen yleensä kursseihin liittyvistä muutaman päivän konsultoinneista aina muutaman vuoden kestäviin projekteihin. Lisäksi on jopa kymmeniä vuosia kestäneitä konsultointisuhteita.

Itse olen viime aikoina keskittynyt ennen kaikkea strategiatyöhön, liiketoimintasuunnitelmien laadintaan sekä hallitus- ja johtoryhmätyöskentelyyn.

”Ruutanaperä ei ole paikka vaan mielentila. Se kuvaa käytännönläheistä toimintatapaamme.”

 

Katso alta Sepon esittelyvideo:

Arja Ronkainen

Laskutus, myyntireskontra ja maksuliikenne
Lue lisää

Leena Talja

Toimistopäällikkö
Lue lisää

Markku Matis

Varatoimitusjohtaja, johtava konsultti
Lue lisää

Anna-Elisa Orajärvi

Yrityskonsultti
Lue lisää

Oksana Dugert

Business Consultant
Lue lisää

Teemu Kalliolahti

Myyntipäällikkö
Lue lisää

Marko Arola

Business Consultant
Lue lisää

Maritta Hagman

Projektikoordinaattori
Lue lisää

Timo Hakkarainen

Yrityskonsultti
Lue lisää

Sinikka Karjalainen

Markkinointipäällikkö
Lue lisää

Juha Poltinora

Yrityskonsultti
Lue lisää

Richard Whale

Business Consultant
Lue lisää

Marika Miettinen

Yrityskonsultti
Lue lisää

Heli Väänänen

Projektisihteeri
Lue lisää

Pia Ross

Palkat, kirjanpito ja ostoreskontra
Lue lisää

Pirkko Leivo

Osastopäällikkö
Lue lisää

Riina Hankaa

Yrityskonsultti
Lue lisää

Tuula Kumpulainen

Myynti- ja asiakkuuskoordinaattori
Lue lisää

Anniina Kolonen

Markkinointikoordinaattori
Lue lisää

Jukka Liukkonen

Yrityskonsultti
Lue lisää

Heli Soininen

Julkaisusihteeri
Lue lisää

Marjut Kaunismäki

Hallintokoordinaattori
Lue lisää

Mikko Nuutinen

Myynti- ja asiakkuuskoordinaattori
Lue lisää

Isabel Wilkins

Business Consultant
Lue lisää

Tuuli Mustonen

Johtava konsultti
Lue lisää

Minna Metsäraukola

Myyntikoordinaattori
Lue lisää

Ota yhteyttä

Puijonkatu 30, 2. krs
70110 Kuopio
puh. +358 207 211 400
company@ktshc.fi

Ota yhteyttä
Suostumus