Kumppanihaku
Oletko hakemassa ulkomailta uutta tavarantoimittajaa, alihankkijaa tai yhteistyökumppania? Tarvitsetko apua sopivien ehdokkaiden etsimisessä ja arvioinnissa? Konsulttitoimisto Seppo Hoffrénin konsultit ovat käytettävissäsi.
Sopivien yritysten haku
Konsultti hakee sopivia yrityksiä antamiesi valintakriteerien perusteella. Hän käyttää paikallistuntemustaan, tehtävään sopivia tietolähteitä ja suoria kontakteja alan toimijoihin. Hän etsii sopivia kumppaniehdokkaita, joiden pohjalta päätöksentekoa voidaan viedä eteenpäin.
Konsultin käyttäminen säästää sekä aikaa että rahaa. Hän pystyy tekemään pohjatyön hyvin pitkälle valmiiksi etukäteen.
Taustatiedot
Kun haetaan alihankkijaa tai muuta yhteistyökumppania, on tärkeää hankkia riittävät taustatiedot. Paikallinen konsultti pystyy tekemään sen helpommin ja tehokkaammin, kuin ulkopuolinen. Taustatietojen hakemisessa voi olla suurta etua siitä, että konsultti pystyy tarvittaessa tekemään tiedusteluja luottamuksellisesti.
Sopimukset
Yhteistyön aloittaminen uuden kumppanin kanssa edellyttää toimivia sopimuksia. Oma juristimme auttaa sopimustekstien laadinnassa tai kumppanin tekemän sopimusehdotuksen tarkistamisessa ja kommentoinnissa. Jos sopimus vaatii paikallisen ulkomaisen lainsäädännön erityisosaamista, voimme auttaa sopivan asiantuntijan etsimisessä.
Kattavat palvelut
Konsulttitoimisto Seppo Hoffrénilla on eri aloihin erikoistuneita liikkeenjohdon konsultteja. Asiakas saa koko osaamisen käyttöönsä, ja pystymme joustavasti käyttämään toimeksiannoissa eri osa-alueiden asiantuntijoita.
Lisätietoja
Pirkko Leivo
Ota yhteyttä
Puijonkatu 30, 2. krs
70110 Kuopio
puh. +358 207 211 400
company@ktshc.fi