fi

ELY-keskuksen Yritysten Kehittämispalvelut in memoriam

Nykyinen hallitus on päättänyt sulkea ELY-keskuksen Yritysten kehittämispalvelut vuoden 2024 alusta alkaen hallitusohjelman mukaisesti. Yritysten Kehittämispalvelut oli suunnattu pk-yrityksille ja palveli yli 40 vuotta ansiokkaasti. Palvelu tarjosi yritysten kehittämiseen rahoitus-, koulutus- ja konsultointipalveluja kasvuun, kansainvälistymiseen ja uudistamiseen.

Viime aikoina palveluilla oli käytettävissä noin 14 miljoona euroa vuosi tasolla. Tällainen summa on suhteellisen pieni valtion budjetissa. Mutta on huomioitava, että EU-säännösten mukaan yritysten tuet vääristävät kilpailua. Kyllähän palveluja on vieläkin mahdollisuus ostaa, hinta vaan on kalliimpi.

Aika monelle pk-yritykselle ELY-keskuksen Yritysten kehittämispalvelut on ollut hyvä tie konsultointipalvelujen käyttämiseen ja palvelu on mahdollistanut sen. Palvelu normaalihintaisena voi olla kynnyskysymys. Oleellista on, että mitä pienempään yritykseen tarjotaan palvelua, sitä enemmän siitä maksaa joku muu taho, esim. valtio. Tämä on ainut tapa saada pk-yritykselle palveluja.

Konsultoinnin myötä yrittäjä on välttänyt kalliita virheitä. Konsultin kanssa yrittäjän on tullut istuttua alas ja ratkottua mieltä askarruttavia kysymyksiä. Yrittäjä on saanut myös uusia näkökulmia. Ilman konsultointia yrityksen operatiivinen pyörittäminen olisi vienyt ajan ja yritys olisi ajelehtinut ilma selkeää maalia.

Koulutuspuolella ensimmäiset 20 vuotta oli tarjolla yrityksen peruskurssi ja toimitusjohtajakurssi. Sen jälkeen koulutettiin markkinointia ja asiakkuuksien hallintaa, kasvuun johtamista sekä talouden ja tuottavuuden johtamista. Koulutus sukeutui muotoon 10 päivää koulutusta ja 2 päivää osallistujakohtaista konsultointia. Kurssit toteutettiin lähikurssina. Arvokasta koulutuksen antia on ollut asiasisällön lisäksi verkostoituminen ja vertaistuki.

Vallankumouksellista systeemissä on ollut koulutuksen ja konsultoinnin yhdistäminen. Suomalainen erikoisuus on, että kouluttaja myös konsultoi, mikä tekee koulutuksesta konkreettisemman oikeiden yrityscasien kautta ja mielenkiintoisemman seurata. Yrittäjille on mielekästä kuulla käytännönläheistä koulutusta, ei teoreettista. Esimerkiksi liiketoimintasuunnitelman teko on tyypillinen konsulttivetoinen työ.

Minun ennustukseni on, että konsultointi ja koulutus tulevat palaamaan jollakin tavalla tuettuna. Jos halutaan, että maamme pk-yritykset kehittyvät, kasvavat ja pysyvät kilpailukykyisinä kehittyvässä kansainvälisessä markkinassa, niin tämän tapaisia palveluja on tarjottava pk-yrityksille jatkossakin, esimerkiksi onnistuneet sukupolvenvaihdospalvelut ja yrityskaupat. Liiketoiminnasta saatava kate on ohuempi kuin ennen ja pk-yritysten on mietittävä entistä tarkemmin mihin rahansa laittavat.


Julkaistu 26.09.2023

Ota yhteyttä

Novapolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio
puh. +358 207 211 400
company@ktshc.fi

 

Laskutus

Pyydämme ensisijaisesti toimittamaan laskut yritykseemme verkkolaskuina.

Verkkolaskuosoite: 003704517541

Välittäjä: Maventa

Ota yhteyttä
Suostumus