Patriotismia ja populismia / Osa 2
Maaliskuussa 2017 blogini alussa kirjoitin seuraavaa: ”Moni tietää, kuka on Venäjän pomo. Moni tietää myös, kuka on USA:n ns. pomo. Mutta kuka on EU:n pomo?
Olin tällöin vieraillut yhden viikon aikana viidessä EU-maassa Espanjassa, Ranskassa, Saksassa, Belgiassa ja I-B:ssä ja totesin, että yhteistä Eurooppaamme vaivaa patriotismi, jossa kukin maa pyrkii vetämään kotiinpäin.
Patriotismi eli isänmaallisuus (kreikan sana patris) tarkoittaa omistautumista omaa isänmaata kohtaan, jossa ei kuitenkaan omaa maata pidetä muita parempana. Nationalisti taas pitää itseään muita parempana.
Populismi on löyhä ideologia tai puhetyyli, joka perustuu kansansuosion havitteluun.
Tähän kun vielä lisätään sana protektionismi, joka tarkoittaa valtion sisäisillä markkinoilla toimivien kotimaisten toimijoiden/tuottajien suojelemista ulkopuoliselta kilpailulta, niin saamme siitä yhtälön patriotismi+populismi+protektionismi=nykytila.
Onko viimeisen neljän vuoden aikana mikään muuttunut? Minua edelleen huolestuttaa kysymykseni: kuka on EU:n pomo ja onko EU:n visio kristallin kirkas?
Covid-19 on tänä vuonna tehokkaasti vaikuttanut siihen, että matkustaminen Pirkkalasta Kuopioon tuntuu kuin ulkomaille menisi!
Pitkän alustukseni jälkeen on syytä peilata edellä mainittua mietteinä suomalais-eurooppalaiseen pk-sektoriin ja pohtia, mitkä ovat yritystoiminnassa tulevaisuuden menestyksen avaimet:
- Ensimmäinen vaihe on tietää ja tuntea oma toimiala, sekä arvioida oman toimialan kehityssuunta.
- Toinen vaihe on asemoida oma yritys kilpakentälle ja määritellä tuleva tahto tila. Kuten Seppo Hoffrén kyselee, pelaako yritys tällä hetkellä maakuntasarjassa, ykkösdivarissa, liigassa vai EHL:ssä ja missä halutaan pelata tulevaisuudessa?
- Kolmasvaihe on toimintasuunnitelman (action plan) laadinta eli lähitulevaisuuden ”nakkilista”.
- Neljäs vaihe on edellä mainitun toimintasuunnitelman toteuttaminen siten, että onnistumiselle on asetettu mittarit, johon henkilöstö voi sitoutua.
- Viides vaihe: huolehdi, että tase on riittävän vahva ja kassassa hyvä maksuvalmius (mikä on helpommin sanottu kuin tehty).
Muista, yrityksen johtaminen ei saa olla edes takaisin ”vatuloimista”, vaan tiedä oikeasti, mitä tahdot ja tee toimet sen saavuttamiseksi.
Määrittele oman yrityksesi strategiset tukijalat, jotka kestävät tulevat tuulet ja tuiskut!
Euroopan tasolla edellä mainittu 3P:n yhtälö P+P+P on ollut pitkään suhteellisen samankaltainen ja uskon, että lähivuosien suunta säilyy, joten sen pitäisi helpottaako ennustamista, kun katsoo ”kristallipalloa”.
Vahva neuvoni on edelleen: Ylös, ulos ja kaupanteolle, siinä on myös tulevaisuuden menestyksen avaimet!
Ota yhteyttä
Novapolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio
puh. +358 207 211 400
company@ktshc.fi
Laskutus
Pyydämme ensisijaisesti toimittamaan laskut yritykseemme verkkolaskuina.
Verkkolaskuosoite: 003704517541
Välittäjä: Maventa